maanantai 18. heinäkuuta 2016

Hääpäivä 16.7.2016

Vihdoin ja viimein koitti meidän hääpäivä. <3 Kyllä sitä oltiin odotettukin. Oltiin tultu jo edellispäivänä juhlapaikalle laittamaan koristeet omille paikoilleen ja vieraille paikat valmiiks. Menihän siinä toki oma aikansa, mutta saatiin hyvissä ajoin kaikki kuntoon. Jäin ite kaasojen kanssa juhlapaikalle rantamökkiin, että voitiin alottaa aamulla valmistautuminen häitä varten.

Illan aikana käytiin kummankin kaason kanssa hakemassa sapuskaa kaupasta ja saunajuomaa. No otettiin me juhlia vartenki juomista. Illan aikana kävin toisen kaason kanssa saunassa ja rentoiltiin. Mies tuli yöks kotiin sai hänkin nauttia viimesestä illasta rauhassa. 

Lauantai aamu koitti hyvin nukutun yön jälkeen... Vähän kahvia huiviin ja valmistautuminen käyntiin. Kaaso alkoi laitella hiuksia, suoristamaan, jotta saa hyvin tehtyy kampauksen. Toinenkin kaaso pääs tulemaa hyvissä ajoin meidän kans valmistautumaan. Vähän kahvia lisää ja pikkupurtavaa + pari lonkeroa. Kun oli kaaso saanut mun kutrit kuntoon niin sai laittaa hääpuvun päälle. Onneks saatiin kyyti rantamökiltä juhlapaikalle niin ei tarvinnut sotkea pukua. 

Juhlapaikalle kun päästiin meidän hääauokin saapui paikalle samoin bestmanit ja sulho. Meikä piilossa, ettei sulhanen nää mua ennen kuin kirkossa. aika tuntu vaan matelevan eteenpäin. Samalla tuli hoidettua pikku asioita piilosta, joita en päässy ite tekemään.

Mua ei edes jännittäny, olin vaan hermona. Seilasin ees taas huoneessa. ja odotin koska saa tulla huoneesta pois. Bestman 1 lähti laittamaa opaskyltit paikoilleen ja bestman 2 jäi sulhon kans laitteleen autoa. Kaasot nakitti bestmanit viemään sulhoo kirkonmäelle, sai käydä yhellä. 
Heti ku pojat lähti, pääsin pois. =D

Meni tovi ennen kuin päästiin kaasojen kanssa hyppäämään limusiinin kyytiin. Kylälle, kun saavuttiin, ajettiin limusiinilla pien kiekka kylän ympäri, ihmisten ilmeet huvitti, kun limusiini ajelehti kylällä. Eipä Joutsassa limusiini oo jokapäiväinen näky. Ja sitten keula kohti kirkkoa. 

Minä menin taas piiloon, ettei nää sulhanen. Entistä enemmän olin hermona. Pappi pyörähti jutulla, tapasin kanttorin. Suntion kanssa jutusteltin myös ja sovittiin kanttorin ja suntion kanssa missä vaiheessa lähtee muksut isäni ja mun edellä kipittämään. ja missä kohtaa me mennään. Häämarssi kun alkoi soimaan ei hermoilusta ollu tietoakaan, olin yhtä hymyä. 

Kun olin menossa sulhon kanssa alttarille, melkein puku lähti päältä kun astuin helman päälle. mut onneks ei käyny mitää pahempaa. 

Itse vihkiminen meni omasta mielestä hyvin. ja suht nopiaa, kiitos lyhyen vihkikaavan,. Meillä ei ollut mitään sormusvaloja eikä erityisiä esityksiä. ennen ulos menoa oltiin mieheni kanssa hetki morsiushuoneessa, että vieraat ehtii ulos. ja viimein saatii lupa tulla pois huoneesta ja saada riisisade niskaan =D 

Muutamat kuvat vieraat räpsi ennen kuin päästiin lähtemään. Kyllä autoilijat ihmetteli limusiinia kun ajoivat ohi. Lapsetkin saatiin kyytiin. Meille skumppaa, sulhaspojalle pommakkia ja morsiustytölle mehua.

Juhlapaikalle kun päästiin, vieraat onnitteli meidät, nostettiin maljat ja päästiin syömään. Ruuan jälkeen oli puheiden sekä häätanssin vuoro. tanssittiin enemmän ja vähemmän. Kakkukahvi nautittiin välissä. Kahvin jälkeen oli rentoa menoa ja seurustelua. Olin saanu just tilattua lonkeron  itelle ja kaljan miehelle, ja olin menossa pöytään istumaan tulee bestmanit ja limusiini-kuski kaappaamaan mut. ja sit mua vietiin. onneks ei pitkälle. Sillä välin joka pöytä seurue antoi 4 sanaa, joista Mieheni piti tehdä muutamia sanoja käyttäen mulle runo. Oli sen verran hyvä, että sulho sai mut takasin. ja pääs lukemaan sen mullekin. <3

Kun ns. pakolliset oli suoritettu sai hääväki jammailla omaan tahtiin ja nauttia virvokkeita. Olihan meillä iltapalaakin tarjolla halukkaille. Illan kuihassa kauempaa tulleet lähtivät ajelemaan kotiinpäin. Ja muutenkin väki väheni.. 

Puolen yön aikaan kaasot, toinen bestman, minä ja muru lähdettiin taksilla rutalahteen katsomaan Tommi Soidinmäkeä. Joka kruunasi päivän laulamalla HÄÄLAULAJA-kappaleen. ja pääsin mä Tommin kainaloonkin. =D
 Kaiken kaikkiaan päivä oli ihana. Ja onneks sadekin lakkasi ja aurinko paistoi. 

näihin tunnelmiin: 
Hanat auki lasit täyteen, rai rai rai!

https://www.youtube.com/watch?v=5y3l7_H6TBw

https://www.youtube.com/watch?v=7lrKfeJuS7M





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti